Maanantai 12.12.2016 klo 19:01 - Valtuustoryhmän pj.
12.12.2016
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut ja läsnä olevat.
Toissa iltana saunan jälkeen kanava surffasin. Oivaa hommaa lauantai-iltana facebookin ohella.
Tukholmassa oli meneillään Nobelin palkintojen jakotilaisuuden jälkeinen banketti, Lontoossa valmistauduttiin laulukilpailun finaaliin, Madridissa paikallinen suurseura Real koitti möyhentää vierastaan, noin kuvaannollisesti.
Syyriasta näytettävässä filmissä se ei ollutkaan enää mielikuvaa vaan täyttä totta. Jyske mitä melkoisin.
Nämä kaikki satojen ja tuhansien kilometrien päässä tapahtuvat jutut on edessämme televisiossa ja klikkaamalla kaukosäädintä kohde vaihtuu saman tien. Tunnelmasta toiseen, maksava asiakas saa valita kanavansa. Mutta pääosien esittäjille se on täyttä totta. Osalle elämän tähtihetkiä mutta valitettavan monelle se elämän viimeinen hetki.
Suljin television mutten sydäntäni. Aina vaan paremmin ja paremmin iän karttuessa ymmärtää kuinka hyvä paikka meillä on asua täällä Kankaanpäässä. Täällä on kaikki mitä ihminen tarvitsee, tärkeimpänä turvallisuus ja ihmisten keskinäinen symbioosi. Jos kaipaa isompia ympyröitä, on vapaus lähteä maailmalle siipiään koittamaan.
Kireään taloustilanteeseen nähden olemme pysyneet hyvin budjetissa, vieläpä useamman vuoden peräkkäin. Meillä on asiansa osaava kirstunvartija ja yhteistyökykyinen valtuusto. Sillä mennään pitkälle. Investoinneissa rahaa palaa rajusti mutta minkäs teet kun paikat vaatii korjaamista. Isoimpana nyt alkava liikuntakeskuksen remontti jonka hankesuunnitelmaa joutunee tuleva valtuusto vielä rukkaamaan jos naapurin maapohjahalli jääkin haaveksi.
Mutta jotta ei menisi liian höttöseksi, pitää muistaa myös missä homma ei pelitä toivotulla tavalla. Tiedonkulku kaupungin eri instanssien välillä on sellainen pullonkaula. Esimerkkinä vaikka tämä Reimankallion ryhmiksen tapaus. Vapaata, hyväkuntoista tilaa olisi ollut käytössä Justeerin ex-ryhmiksen tiloissa mutta tieto ei kulkenut ajoissa ja nyt joudutaan remontoimaan lyseon tiloja . Viranhaltijoiden väliseen vuoropuheluun pitää saada selkeä parannus turhien menojen välttämiseksi. Kaikesta on nyt koitettava selvitä mahdollisimman kustannustehokkaasti, sillä elämme kiky aikakautta. Se perustuu tiukkaan kulukuuriin ja turhan byrokratian vähentämiseen. Suomessa pitää lähivuodet edetä hyvin maltillisilla korotuksilla, niin yksityisellä kuin julkisellakin puolella. Kultaiset kädenpuristukset ja ylisuuret palkankorotukset jääkööt historian lehdille.
Kuntastrategiaan panostetaan aidosti ja seuranta tulee olemaan tarkkaa. Meillä on vetovoimainen kaupunki kun vaan osaamme sen markkinoida. Tori tulee kokemaan kasvojenpesun ja toivon mukaan se tulevaisuudessa on taas kuntalaisten kohtaamispaikka minä se on opittu tuntemaan vuosikymmeniä. Samoin matkailuun pitää satsata lisää volyymia sillä missä tälläisiä liikuntamahdollisuuksia olisi kuin meillä? On avaraa luontoa ja puhdasta sellaista silmänkantamattomiin.
Perussuomalaiset hyväksyy talousarvioesityksen vuodeksi 2017 ja vuosien 2017-2019 taloussuunnitelmaesityksen.
Kiitän virkamiehiä ja kaikkia kaupungin työntekijöitä kuluneesta vuodesta ja hyvin sujuneesta yhteistyöstä. Samoin muita puolueita ja heidän ryhmyreitään. Asiat ovat hoituneet.
Oikein hyvää Joulua kaikille omasta ja ryhmämme puolesta.